Kouvolan Suurjuhla. Reilut kahdeksantuhatta partiolaista, jotka vaikuttavat tyytyväisiltä ja iloisilta. Kaikki toimii niin kuin pitääkin. Lauantaina on partioaktiviteetteja kivasti ympäri kaupunkia, ja illan pääjuhlassa sekä iltabileissä on hyvä tunnelma.
Kaikkein näkyvin osa paikallisille on kuitenkin sunnuntain partioparaati, joka kulkee näyttävästi keskustan läpi. Autoliikennettä rajoitetaan ja kaupungin asukkaat kerääntyvät kadunvarsille. Viralliset, rummut, liput. Tulee mieleen Puolustusvoimien lippujuhla ja Turun joulurauhan julistuksen soittokunta yhdistettynä poliittiseen mielenosoitukseen astaloineen. Jätin välistä.
Vaikka olen ollut lähes koko elämäni partiossa – ja niitä vuosia, joita en ole ollut, en juuri muutenkaan muista – ei paraati enää edusta minulle mitenkään partiota. Partioparaateissa toki toteutuu partiomenetelmän osa-alueista symboliikka, mutta olisivatko pelkät partiohuivit tarpeeksi?
Minulle parasta partiossa ovat kaverit, seikkailut, uudet taidot, luonnossa oleminen ja se, kun saa opettaa lapsille jotakin tärkeää. Sellaista kuvaa haluaisin myös kertoa partiosta ulospäin. Harmittaa, että näyttävintä partiota ympäri maan ovat edelleen silti partioparaatit. Ei siis ole mikään ihme, että toimittajat valitsevat partiojuttujen kuvituksiin partiopaitoja ja paraatirivistöjä.
Luulisi, että nykypäivänä olisi muitakin tapoja osoittaa muille, että meitä on paljon ja olemme ylpeitä harrastuksestamme, kuin vanhanaikainen järjestäytyminen marssille. Marssille, jota nykyisin harrastavat lähinnä Puolustusvoimat, herätysliikkeet ja poliittiset mielenosoittajat. Käsittääkseni partion tavoite ei ole tulla yhdistetyksi varsinaisesti mihinkään näistä.
Lopetetaan partioparaatit ja keskitytään näkymään muille sellaisilla tavoilla, jotka ovat ominaisempia partiolaisille. Kaupungissakin voi toteuttaa partio-ohjelmaa ja tehdä siistejä juttuja huivit kaulassa ilman, että meitä yhdistetään johonkin sellaiseen, mitä emme ole.
Teksti: Anni Emilia Alentola, kuva: Otso Nuotio
Kirjoittaja on Partiojohtaja-lehden päätoimittaja, joka ei muista, koska olisi viimeksi pitänyt virallisia yllään.
